EDIT: Kävin pienentämässä kuvat, kun ne ei toimineet kunnolla
Tässä koko viime viikonlopun tekeleeni, lasihelmet. Näitä tein Lea Swantzin opissa Järvenpään työväenopiston kurssilla. Viimeisen 30 minuutin aikana sain tehtyä ensimmäiset pyöreät helmet, eli ei pikään helppo juttu. Kivaa se kyllä oli! Osa helmistä hajosi, mutta eihän niitä voi hävittää, niillä on tunnearvoa! Täytyy sanoa, että sula lasi on kyllä ihan omanlaisensa materiaali. Tähän jäi sellainen kipinä, että toistekin on pakko päästä lasihelmiä pyörittelemään.
Eilen olin Taito Uusimaan Neuleklubissa, jossa opeteltiin koukkuamisen saloja. Siinähän on ylipitkä virkkuukoukku, jolla poimitaan kaikki kerroksen silmukat ensin puikolle ja sitten niitä silmukoita koukitaan toiseen suuntaan pari kerrallaan puis. Hauskaa, vähän erilaista ja addiktoivaa. Mulla on ollut vuosia koukkuamiskoukkuja ja yhden tilkun olen tehnyt, mutten keksinyt mitä sillä olisin tehnyt. Eilen opin paljon uutta, tässä koetilkkuni:
Aivan ihania helmiä! Olet kyllä aktiivinen ja taitava, kun osallistut kaikenlaisille kursseille ja jaksat opetella uutta. Kadehdin energiaasi ;o) t. kaima
Voi hitsi, nyt tuli taas yksi uusi asia mitä olisi pakko päästä kokeilemaan... Koskakohan Lealla olisi seuraava lasihelmikurssi. Ehkäpä ensi talvena olisi taas tuola Järvenpään työkkärissä, sinne sitten heti ilmoittautumaan, jos sen huomaan ajoissa. =)
Aivan ihania helmiä! Olet kyllä aktiivinen ja taitava, kun osallistut kaikenlaisille kursseille ja jaksat opetella uutta. Kadehdin energiaasi ;o) t. kaima
VastaaPoistaLasihelmesi ovat tosi kauniita! Raaskiiko noita edes käyttää...
VastaaPoistaKiito kehuista :)
VastaaPoistaTodella hienoja ja niin pyöreitä helmiä :-)
VastaaPoistaTuo kala on aivan ihastuttava!
Voi mahdoton kuinka kauniita helmiä!! Olet taitava!!
VastaaPoistaKalaa tulin kehumaan minäkin, todella söpö! Ja muutkin helmet ovat tosi kauniita!
VastaaPoistaVoi hitsi, nyt tuli taas yksi uusi asia mitä olisi pakko päästä kokeilemaan... Koskakohan Lealla olisi seuraava lasihelmikurssi. Ehkäpä ensi talvena olisi taas tuola Järvenpään työkkärissä, sinne sitten heti ilmoittautumaan, jos sen huomaan ajoissa. =)
VastaaPoista