sunnuntaina, joulukuuta 26

Dominolapaset

Neuloin itselleni ihanasta langasta dominoneuleella lapaset. Nämä olivat nopeat ja mukavat tehdä. Kuvaaminen puolestaan oli haastavaa ja tuskastuttavaa. Missä on valo? Ei ainakaan ikinä siellä missä minä ja kamera olemme. Lapasia on käytetty jo monta päivää ennen kuvien ottoa.

Malli: Marjo Vainion Dominolapaset
Lanka: 137g ShiBui Merino Alpaca (50% baby alpaca 50% merino) väri Peony
Puikot: 3mm pyöröt
Koko: nainen (25s per pala)

Lankaa jäi, joten neuloin siitä pannan. Kaikki loppulanka menikin, eli hyvin tuli käytettyä kaksi vyyhteä lankaa.

maanantaina, joulukuuta 20

Rannekkeet

Neuloin mummolleni joululahjaksi konttineuleena rannekkeet. Tykästyin kovasti pienten ruutujen neulomiseen, vaikka olenkin aina kammonnut silmukoiden poimimista. Bonuksena opettelin neulomaan ruudun oikealta puolelta niin vasemmalta oikealle kuin oikealta vasemmalle, eli työtä ei tarvinnut käännellä turhaan. Eikä se silmukoiden poimiminenkaan ollut niin kamalaa. Peukalon reijät syntyivät ihan vain jättämällä yksi ruutu välistä pois. Tämä oli ainoa neule, jonka ehdin pukin konttiin tehdä. Tämmöiset pitää tehdä itsellekin!

Malli: Omaa sovellusta
Koko: Nainen
Lanka: 36g Novitan Alpakkaa, kahta väriä
Puikot: 2mm pyöröt

lauantaina, marraskuuta 6

Pipoja

Hetkellinen neuleblääh on selätetty pipotehtailulla. Ensin neuloin Botanic-pipon, tai oikeastaan kaksi, ensin liian pienen ja sitten sopivan. Jännä miten ei jaksa/ehdi/viitsi kaivaa blogista jonkin neuleen faktoja, vaan ihan itsepäisesti alkaa randomilla neulomaan... Tuloksena siis kaksi pipoa :) Parempaa versiota ei kuvattu, mutta se on annettu (perinteisesti) lahjaksi kolmikymppiselle miespuoleiselle henkilölle. Nyt olen neulonut Botaniceja 10 kpl ja on se vaan niin hyvä neulemalli vieläkin!

Malli: Botanic Hat (ravelry)
Lanka: Novita 7-veljestä
Koko: Lapsi
Puikot: 3mm


Eerolle neuloin talvihaalarin värisen pipon. Poimupipon ohje on Marjo Vainion käsialaa. Hauskasti vähän erilaisen oloinen pipo oli todella helppo ja nopea neuloa! Harmaa lanka vain loppui kesken kaiken, mutta ei se oikeastaan edes haittaa.

Bloggerin kanssa oli erimielisyyksiä kuvien julkaisusta, odottelin kolme päivää ennen kuin sain kuvat tänne, ja sillä aikaa ehdin tekemään Juhollekin poimupipon.

Hyvin olen saanut 7-veljestälankavarastoja pienenemään pipojen myötä :)

Malli: Poimupipo Marjo Vainio
Koko: Lapsi (10 raitaa tummalla, 10 vaaleammalla)
Lanka: 78g Novita 7-veljestä
Puikot: 2,5mm

sunnuntaina, syyskuuta 12

Crystal setti


Olen yhä  langanostolakossa (jo 9 kuukatta!), mutta langan tuloa ei voi estää :) Sain 4 kerää Novitan Crystalia, josta 18% on mohairia, loput muovia. Neulebläähin jälkeen ei mieluisaa neulottavaa, mutta kaunistahan tästä kuitenkin tulee ja nopeasti. Ensin neuloin pipon, sitten rannekkeet, sitten kaulurin ja vielä pannan. Joka projektin kohdalla mietin, että no nyt tämä lanka loppuu vihdoin. Ei se loppunut. Vieläkin on 41g varastossa. Mitäs siitä tekisi?! Vinkkejä otetaan vastaan. Pannan tajusin päätellä virkaten, miksen ole ennen tätä siistiä päättelyä tajunnut?!

Mallit ja ohjeet: omasta päästä
Puikot: 8mm pyörö
Lanka: Novita Crystal
- pipo 92g
- rannekkeet 81g
- kauluri 118g
- panta 54g

ps. perun sanani ettei työ muka häiritsisi harrastuksia... huokaus

torstaina, elokuuta 19

Bones

Neuleblääh oli koko kesän riesanani, mutta onneksi neulemojo palasi, kuten se aina palaa. Ilun ja Jennin uudesta Neulekirjasta bongasin heti turkoosit Bones sukat (ravelry), ja muistin saaneeni Kaimaltani turkoosia sukkalankaa pari vuotta sitten. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Pukkilan puikkopäiviä edeltävänä päivänä polkaisin sukat alulleen ja Puikkopäivillä huovuti...eikun neuloin sukkia, vaikka hikivirtasi ja helle piinasi. Ilmojen jäähdyttyä neulominen on ollut taas kivaa!
Malli: Jenni Östermanin Bones (muokattuna alhaalta ylöspäin ja oman jalan mukaan)
Lanka: 56g ONlinen Supersocke100 (ravelry)
Puikot: 2mm KnitPro pyöröt
Koko: 39
Töiden alku ei siis ainakaan vielä ole haitannut harrastuksia!

perjantaina, elokuuta 6

Hymer sweet home

Sain reissunpäällä hillittömän pakko-tehdä-käsitöitä-kohtauksen, eikä mikään mukana olleista töistä inspiroinut. Onneksi mukana oli kirjontalehti CrossStitcher 228, sen mukana oli tullut melko imelä Home sweet Home kirjontapaketti. Muokkasin hieman värejä ja keksin muokata tekstinkin niin, että se sopi appivanhempien asuntoauton matkapäiväkirjan kanteen, auton merkki on tuo Hymer. Eli Hymer Sweet Home. Meni pikkasen kauemmin kuin ohjeen mukainen 10 tuntia tuon pistelyyn, miten ne oikein arvioi nuo tekoajat?!


tiistaina, elokuuta 3

Järjestys se olla pitää

Mä en vain osaa tehdä jotain asiaa "ihan vähän". Kaikki tai ei mitään- tuntuu olevan sisäinen mottoni. Ristipistoiluni on noussut uudelle tasolle, kiitos englantilaisten nettiputiikkien. Ja jos kirjontalangat alkavat näyttämään tältä on syytäkin tehdä asialle jotain, eikö?!





Kirjontalangat ovat kaikki omasta varastosta, niitä en ole ostanut nyt.
Olen toki tehnyt muutakin kuin puolannut lankoja. Miehen serkkutyttö pääsi ripille, tein tämmöisen osana lahjaa. Vaikea kuvattava, rönsyilevä ja moniulotteinen.
Neulepuikot ahdistaa, en pysty vielä neulomaan, kyllä se neuleblääh tästä syksyn alkaessa paranee.

Ensi maananataina palaan töihin viiden vuoden kotoilun jälkeen... Jännittää ja on mukavaa mennä töihin! Mies jää kotiin vuodeksi, joten lastenhoitokuviot eivät ahdista ollenkaan.

Lähden lauantaina Pukkilan puikkopäiville, sieltäkin voi saada uutta innostusta puikkoihin.

maanantaina, heinäkuuta 26

Kesämekko ja lomatunnelmia

Kälyni täytti 30v. ja sai lahjaksi Finlaysonin vintagekankaasta ommellun mekon. Kangasta oli kaksi kapeaa pitkää palaa, melkoisen palapelin tein, mutta sain mekon tehtyä! Kaava oli viimeisimmästä SK:sta Helppokaava kotelomekko. Saaja oli tyytyväinen! Täytyy tunnustaa, että aloitin neuleen lahjaksi, mutta näillä helteillä ei siitä tullut yhtään mitään!

Synttäreiden jälkeisenä päivänä pakkasimme perheemme Asuntoautoon ja läksimme Suomea kiertämään. Tänään on 15. reissupäivä, kotiin ehkä kolmen yön päästä. Nyt on takana jo Puuhamaa, Tampere, Ähtäri, Vaasa, Larsmo, Kalajoki, Oulu, Hailuoto, Kuopio...

Tässä pari kauneinta nappaamaani kuvaa, on se Suomi kaunis maa!

keskiviikkona, heinäkuuta 7

Ristipistoja

Valmiita töitä on kertynyt viikossa. Meille ostettiin uusi tietokone, joka ei suostu puhumaan kamerallemme... tämä hieman hidastaa valmistuneiden töiden julkaisua... ärsyttäviä kapineita nuo tekniset vempaimet! Tässä siis kolme postausta ja 4 valmista työtä. Viimeisimmät esitellään ensin :)
Eeron housuihin syntyi Salama McQueen. Alunperin ohje on Anchorin valmiista minikitistä, mutta vaihdoin punaisen langan DMC:n jewel effect langaksi, toi kun on Salaman Syylaricity-look, ja sen maalipinta on metallinhohtoinen (meillä asuu asiantuntijoita...). Ja kirjoin kuvan suoraan shortsin lahkeeseen Soluble canvasin avulla. Ääriviivat pistelin kaksinkertaisella langalla, jotta sarjakuvamaisuus korostuisi.

Viime viikolla tein ystäväni hupparintaskuun CrossStitcher lehdestä (issue227) retro pöllön. Ohjeessa pöllö on kirjottu vain yhdellä värillä, valitsimme ystävän kanssa mieluisimmat värit ja kirjoin niillä. Silmät muokkaisin myös, lisäsin niihin helmet. Jälleen tämä on kirjottu suoraan huppariin liukenevan kalvon avulla, tasku oli hieman haastava kirjomispaikka, tilaa ei ollut liikaa, mutta lopputulos on palkitseva!

Maatuska T-paita

Astetta onnistuneempi ompelutyö: maatuska T-paita itselleni. Kaava on sama kuin tässä ja tässä, on oikeasti, vaikkei sitä uskoisikaan! Kaava on alunperin kietaisumekkoon SK 2/2010. Trikoo Marimekkoa ja kuvat leikelty kaverin kankaasta.

Tästä ompeluksesta tykkään! Vaikka poseeramisesta en tykkääkään!

Shortsit

Ompelin jo aiemmin Juholle shortsit. Vyötärö on kiristettävää mallia, pojalle saa vielä kiristää kuminauhaa melkoisesti, mikä ei ole esteettisesti parhaan näköistä... Tekemisessä oli kamala vaiva, onneksi poika tykkää, mutta taidan jatkossa ostaa shortsit kaupasta!
Vinkki itselle: kuvaa vaatteet heti kun ne on valmiit ja silitetyt, ei parin päivän käytön jälkeen...

tiistaina, kesäkuuta 29

Piipaa piipaa

Juhon lempihousuihin tuli reikä ulkona kaatumisesta. Lapsi on niin muotitietoinen, ettei suostu reikäisiä housuja päälleen pukemaan. Onneksi äidillä oli ratkaisu pulmaan! Lempi aihe lempihousuihin äidin kirjomana.
Tykkään kovasti tuosta Soluble Canvasista, jonka saa liotettua kirjonnan jälkeen pois.
Kuva on hieman muokattu ohjeesta (en vissiin osaa olla muokkaamatta edes vähän!), mutta ohje löyty täältä: http://shopping.originpublishing.com/chart.asp?id=663&category=5 . Ompelin ensin reijän umpeen ja sitten kirjoin paloauton sauman päälle. Pieni ylämäki lisää vauhdin tuntua.
Eilen rikki, tänään mukana menossa ja vielä kivalla paloautolla varustettuina! Loputkin liiman rippeet katoaa pesukoneessa, jahka housuihin on ensin vähän hierottu hiekaa, ruohoa ja läikytetty maitoa ja ruokaa.

Turha varmaan edes mainita, että seuraava projekti on jo pistelyssä... :)