perjantaina, helmikuuta 3

Seeprailua

Voi ahdistus! Luulin saavani seepran tänään valmiiksi, mutta mutta... Kaikki osat on neulottu ja virkattu yhteen, osa on jo täytettykin, mutta vanu loppui kesken! Aaaargh! Niiiiiin ärsyttävää ja niin tyypillistä! Onneksi sain sen verran täytettyä, että saan silmät, korvat, harjan ja hännän tänään (ehkä) valmiiksi.

Sitten kun seepra on valmis pidän pienen tauon ennen olympialaisia (ettei tule ylikuntoa) ja yritän lukea kirjaklubin kirjan. (Anna Gavaldan Kimpassa) Alku vaikuttaa hyvältä. Yhtä aikaa ei oikein pysty neulomaan ja lukemaan, kun harrastusaika on melkoisen rajoitettua. Mutta perheen miespuolisia henkilöitä täytyy kiittää siitä, että saan näpräysaikaa näinkin paljon, luulin, että en pystyisi mitään tekemään Juhon ekojenn vuosien aikana.

Kuvia seeprasta kunhan nyt valmistuisi ensin. Viikonloppu on tapahtumarikas, joten saa nähdä koska valmistuu.

Ei kommentteja: