Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, helmikuuta 8

Paperimassailua

Tiedättehän ne uudet "veteen liukenevat" wc-paperirullat? Jotka siis eivät liukene. Ne ovat loistavaa paperimassa-askartelumateriaalia!

20 wc-paperirullaa, vettä astiassa, A4selle printattu R koossa 850 ja muovitasku. Kastelin rullan kerrallaan veteen, mynttäsin kädessä ja asettelin muovitaskun sisällä olvan mallin mukaan. Annoin kuivua muutaman päivän. Maalasin sormiväreillä, ensin ruskeaksi, sitten valkoiseksi. Taakse liimasin hakaneulan kiinnikkeeksi.

keskiviikkona, tammikuuta 25

Uutta

Vieläkö voi toivottaa Hyvää alkanutta vuotta?! Voi!

Jostain syystä olen kärsinyt neuleblääh-ilmiöstä, jo joululomalla alkoi puikkojen vierastaminen, nyt on jo hieman toivoa ilmassa. Yleensä neuleinnottomuus iskee kesällä, mutta viime kesä oli poikkeus, nyt se sitten kostautui. Ehkä myös sairastelulla on osuutta asiaan.

Noh, tästä kaikesta on syntynyt jotain hyvääkin. Pakko keksiä jotain ihan muuta. Olen surffaillut netissä erilaisilla sivustoilla ja opetellut uusia asioita.

Uusin taitoni on koukkuaminen kaksipäisellä koukulla. Reilussa viikossa syntyi lapaset. Lankaa jäi, joten tein sekatekniikkapipon; alkuperäinen ohje on KnittyGrittystä, muokkasin sitä rajusti. Ensin tein haarukkapitsiä kaksi nauhaa, yhdistin ne, virkkasin ja tein koukkuamista alalaitaan. Ja yläosan neuloin, se oli tarpeeksi lyhyt pätkä ja sen neulominen tuntui mukavalta!


Malli: Koukuttujen lapasten ohje muokattuna
Lanka: Sandesgarnin Alfa ja Smart
Koko: Nainen, alussa 32s.
Koukku: Kaksipäinen 5,5mm

Malli: Haarukkapitsiä, virkkausta, koukkuamista ja neulomista
Lanka: Sandnesgarnin Alfa, Smart ja Regian 4-fäch kaksinkertaisena (neulottu musta)
Koko: Nainen
Koukku: kaksipäinen 5,5mm, haarukkapitsilaite ja 2,5mm puikot

Netissä surffatessa törmäsin askarteluteippeihin. En ollut aiheesta koskaan kuullutkaan, kaivoin hieman lisää tietoa ja löysin tieni www.teippitarha.fi - sivustolle. Vieläkin olin hieman pihalla sivuja selatessani, mutta päätin tilata pari jouluista teippiä ensi joulua varten valmiiksi
ja ihanaa maatuska tarramuistipaperia. Paketti saapui tänään ja oli aivan ihana!
Teippiä oli käytetty paketoinnissakin ja se todellakin irtosi helposti, kuten kaupansivuilla kerrottiin, niin hienosti että ehostin sille neulepäiväkirjaanikin. Löysin mahtavia teippejä miljuuna lisääkin, nyt vain uutta tilausta tekemään!

keskiviikkona, tammikuuta 5

Amppeli


Tein hetken mielijohteesta amppelin, vaikka mulla ei ole siihen sopivaa kukkaa edes olemassa (jollei joulutähteä lasketa, musta se ei lukeudu amppelikasveihin...).

Langaksi kaapista ohut paperinaru (18 x 1m) ja nappipurkista 18 nappia ja valmis! Mahtavan yksinkertainen ohje. Uusimmasta Suuri Käsityö lehdestä 1/2011.

sunnuntai, helmikuuta 21

Koruja


Hopeaa, 10mm ametisteja ja 4mm Superior kristalleja.

Hopeaa ja lasihelmiä.

Kyllä mä neulonkin, mutta niissä ei ole vielä mitään näytettävää: yksi hame on valmiina muuten, mutta odottaa vuoriaan. Puikoilla on neuleita, mutta niistä en voi puhua, olen testineulojana! Sen verran oli pakko paljastaa, musta se on hienoa :)

lauantaina, helmikuuta 13

Bling bling

Näitä syntyi vielä lisää... Kävin eilen Villihelmessä Tikkurilassa, on ihan eriasia nähdä korujen osat livenä, kuin pähkäillä netistä että minkä kokoinen ja näköinen jokin on. Vielä on kaksi kuvaamatonta paria, mutta ne on huomisia hyshys juttuja.Lopuksi vielä mummoni lapaset. Mummo on saanut nämä mennessään naimisiin 50-luvun alussa asuessaan Lapissa. Lapaset on neulonut sikäläinen täti-ihminen. Hyvin ovat säilyneet ja mummo käyttää niitä yhä, vaikka on itsekin neulekone :)

tiistaina, helmikuuta 9

Korviksia

Joku niksahdus on taas päässä tapahtunut. Olen ihastunut hopeaan, kristalleihin ja lasihelmiin! Ehkä mun prinsessageeni on vihdoin aktivoitunut, lapsena ja teininä sitä ei näkynyt eikä kuulunut.

Tänään askartelin perhos- ja lehtikorvikset. Kumpiakin on olemassa kaksi kappaletta, mutta kun olivat haastavia kuvattavia päädyin tämmöisiin kuviin :) Materiaalit HelmiQ:sta, hopeaa ja lasihelmiä ja kristalleja.

lauantaina, joulukuuta 12

Joulu saapui taloon

Olen aina tykännyt joulusta, ja se tulee meille usein hyvissä ajoin. Tänään miesväki haki kuusen ja lapset sitä kovasti koristelivat.
Minä askartelin helppoja, mutta näyttäviä Lumitähtiä tämän ohjeen mukaan. Tein kaksi isoa (60cm): toinen on parvekkeen ovessa, toinen lastenhuoneessa.Lisäksi tein kaksi keskikokoista ja yhden minin. Nyt onkin hartiat taas aivan jumissa :)

Nyt vielä puuhailen huomisten Martta-myyjäisten vuoksi, mutta sitten aion istua sohvannurkkaan ja ihailla kuusta. Kuusen alla on jo kolme pientä pakettia! Sain Ravelryn joululahjavaihdon paketin, mutta en avannut vielä sisältöä. Noin näppituntumalta osaan sanoa että yhdessä on lankaa, yhdessä on suklaata ja yhdessä ohje :) Mutta lähettäjästä ei ole mitään hajuakaan!

sunnuntai, toukokuuta 17

Äiti askartelee

Kaapit pursuaa askarteluun liittyvää rekvisiittaa, mutten ole oikeastaan pahemmin askarrellut vuosiin.


Jälkikasvu meinaa riistäytyä käsistä, joten askartelin molemmille "palkintotaulut" eli tarrojen keräämispaikan. Isompi saa tarran, jos toimii heti ensimmäisestä pyynnöstä/käskystä. 15 tarrasta saa palkinnon (kuulema roska-auton siis ylempi on isomman). Pienempi saa tarran pottaan ilmestyvistä ylläreistä, 10 tarrasta saa palkinnon, en vielä tiedä mitä. Lahjontaa ja kiristystä siis luvassa...


Olipa mukavaa puuhaa, aloitin ihan hetken mielijohteesta ja vapaalla kädellä. Jännittää mitä pojat sanovat aamulla kun näkevät taulut!

ps. tarkimmat lukijat saattavat huomata, että orastavaa neulebläähiä on ilmassa...

tiistaina, toukokuuta 12

Maatuskat


Hiljaista on ollut. Neulon minkä kerkiän, mutta mikään ei tunnu edistyvän. Wings of Horus junnaa rivillä 119, olen neulonut sen jo kolmesti, mutta jokin mättää, kuviot ei jatku kuten pitäisi. *huokaus*

Onneksi käynnissä on kaksi vaihtoa, suomalaisten Ravelry väriteema vaihto ja kansainvälinen Mystery yarn vaihto, jossa parin tietää, mutta paketin sisältöä ei. Vaihdoissa saa ajatukset pois itsestä, kun saa miettiä, mistä muut pitäisivät.

Askartelin tänään silmukkamerkkejä, kun lapset katsoivat iltapäiväohjelmia. Tosin taisivat tuijottaa enemmän mua kun telkkaria, mutta se oli päivän ainoa vähäänkään vapaa hetki, joten silloin oli askarreltava.
Meidän koko kevät on mennyt sairastellessa. Tämä on ensimmäinen viikko maaliskuun puolivälin jälkeen kun koko perhe on terve! On ollut flunssaa, vesirokkoa, poskiontelon tulehdus ja korvatulehduksia. Jospa ne nyt olisi meidän osalta ohi. Sairasputki on verottanut käsityöaikaa. Ja nyt uhkaa orastava neuleblääh, se on vuodenaikaan sidonnainen sairaus mulla. Yritän selättää sen, tänään otin neuleen hiekkalaatikon reunalle, ja hups, kuin huomaamatta neuloin 45min putkeen (tosin tuhat keskeytystä tietty oli, mutta niitä ei lasketa) Nyt jos lopettaisi netissä roikkumisen ja lähtisi neulomaan...

lauantaina, tammikuuta 24

Lauantain puuhia

Tänään olen hääräillyt kaikenlaista: olen vyyhdennyt 800m lankaa, neulonut katki 10mm Addin pyöröpuikon :( , päällystänyt uudelleen vahvasti kaupallisen kalenterin, ruokkinut perheen ja leiponut Runebergin torttuja ja mikä parasta, vihdoin uskaltanut kokeilla joulupukilta saatuja värejä! Tuskin maltan odottaa, että keitinliemi jäähtyy, jotta pääsen huuhtelemaan lankoja.

Pinnan alla näkyy ihanan väristä lankaa, ainakin toistaiseksi!

sunnuntai, joulukuuta 21

Jollei jouluna ole lunta...

Askartelin lumihiutaleita parvekkeen oveen, jotta joulupukki pääsisi tulemaan poroilla :) Helikopterissa kun ei vaan ole samaa tunnelmaa kuin poroissa.Toivottavasti kukaan muu ei huomaa, että kaikki muut bloggaa hienoja VALMISTUNEITA neulottuja lahjoja, ja mä vaan närpään ja yritän esittää ahkeraa?!

lauantaina, joulukuuta 20

Rintarosseja

Näpräsin kaksi Tupperware -henkistä rintarossia, toisen huippuTJ:lle ja toisen tukkurille. Tämä osa elämääni on nyt ohi. Toivottavasti heillä jatkuu pitkään!
Lisäksi sain lainaan rintamerkkikoneen, tässä muutamia valmiita:


Kankaana on Finlaysonin Africa. Salama heijastuu hassusti pohjasta, oikeasti ei näytä noin harvalta ;).

maanantaina, joulukuuta 15

Joulupallo

Askartelin eilen paperisia joulupalloja. Paperi on 50-luvun värssykirjasta, jonka olen vuosia sitten pelastanut roskalavalta.

torstaina, toukokuuta 29

Apupuikkosormus

Tikrun linkkilistalta löysin sormuksen, jonka tehtävänä oli pitää apupuikkoa tallessa. Sitten Strömsössä askarreltiin nappisormuksia. Noh, luontainen jatkumo tälle sepustukselle on:Materiaalina kaksi nappia ja pätkä mustaa kuminauhalankaa. Puikoilla on vihervaara tai siis hihan alut :) This week I got two Postcrossing cards, where my blog was getting lots of compliments, thanks! So I desided to try to write in English too...


Tikru's blog I found this link, where was cable needle holder ring. Then I watched Strömsö, where tehy was doing rings of buttons. So I game up with this:
I used two buttons and some elastic band.

tiistaina, huhtikuuta 15

Kuka saa kuka saa lorupussiin kurkistaa?

Olen aikanani askarrellut kaksi lorupsussia kummilapsilleni. Omat lapset odotavat yhä omaansa... Laminointia ja pussia vaille valmista, ollut jo pitkään.Jules lupasi järjestää uuden lorukorttivaihdon, kaikki äkkiä ilmoittautumaan mukaan, jospa siitä saisin itsekin uutta puhtia lorujen laminointiin ja pussin ompeluun!

torstaina, lokakuuta 4

Helmeilevää

Eilen Taito Uusimaan Järvenpään Neuleklubissa oli teemana metallilanka ja helmet. Kerrankin sain jotain tehtyäkin, vaikka helmien lankaan pujottaminen uhkasikin viedä koko illan. Virkkasin kuparilangasta ja lasihelmistä tämmöisen rannekorun lahjaksi:Malli: Taito Uusimaan Helmeilevää rannekoru
Materiaalit: 10m kuparilankaa ja 20g lasihelmiä
Virkkuukoukku: 5mm

Itse en ole hirmuisesti bling-bling juttujen ystävä, mutta tätä oli hauska tehdä ja illan aikana näin muitakin mahtavia helmi-ideoita. Ehkä pukinkonttiin saattaa jotain semmoista eksyä muutamaan pakettiin...

sunnuntai, elokuuta 19

Taidetta(ko?)

Innostuttiin tänään ystävieni Juulin ja Lauran kanssa kippokutsujen jälkeen askartelemaan paskartelemaan. Strömsössä tehtiin kerran vastaavia sisustuselementtejä.Loistava projekti, jota varten ei hankittu mitään, vaan hyödynnettiin itse kunkin varastoissa pyöriviä maalin jämiä, sabluunoita ja vanereita. Prosessi vei tunteja, mutta sanoisin, että kyllä kannatti! Kiitos tytöt hauskasta viikonloppuprojektista! Vähän kuin olisi ollut ilmaisella työvänopiston kurssilla.

Valmiista töistä on havaittavissa tietty yhdenmukaisuus värien ja kuvioiden suhteen... miksiköhän? Osa maalipurkeista ei koskaan auennut ja jotkut mallit nyt vaan oli kivempia kuin toiset :) Lähes kaikissä töissä on Taika-maalia, joka kiiltää oudosti kuvissa, lisäksi värit eivät näy oikein, koska kuvaushetkellä oli jo hämärää. Mustamaali on liitutaulumaalia.


Tässä omat tekeleeni:

Oikeasti poikittain oleva taulu.

Kaksi liitutaulua

Toi oikeanpuoleinen kapea on siis mun tekemä. Vasemman puoleinen on Lauran ja Juulin keskimmäinen

Juulin muut taulut:


Lauran kolmoset:

Pohjaväri on vihreä, mutta ei näy tässä valossa.
Pieni galluppi:
a) Koska miehemme eivät hirveästi innostuneet töistämme ja hihkuneet, että "vähänkö hienoja töitä!" kaipaamme hieman palautetta. Mikä tauluista on sinun suosikkisi ja miksi?
b) Entä jos törmäisit moisiin tai pienempiin töihin joulumyyjäisissä ostaisitko? Ja mihin hintaan?
Jos sinulla on hyvä idea, kuinka taulut saisi ripustettua seinälle, olisi kiva kuulla siitä!