Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulominen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, helmikuuta 15

Bláthnat

Uutenavuotena alkoi Ravelryssä sukka KAL, jossa oli 4 vihjettä, yksi aina viikon välein. Nämä sukat jopa neuloituivat suunnilleen oikeassa aikataulussa, en vain ole saanut blogatuksi niitä.

Malli: Bláthnat by Irishgirlieknits
Lanka: 70g Wollmeise Twin Fuchsia
Puikot: 2mm
Koko: M ~ 39-40

keskiviikkona, tammikuuta 25

Uutta

Vieläkö voi toivottaa Hyvää alkanutta vuotta?! Voi!

Jostain syystä olen kärsinyt neuleblääh-ilmiöstä, jo joululomalla alkoi puikkojen vierastaminen, nyt on jo hieman toivoa ilmassa. Yleensä neuleinnottomuus iskee kesällä, mutta viime kesä oli poikkeus, nyt se sitten kostautui. Ehkä myös sairastelulla on osuutta asiaan.

Noh, tästä kaikesta on syntynyt jotain hyvääkin. Pakko keksiä jotain ihan muuta. Olen surffaillut netissä erilaisilla sivustoilla ja opetellut uusia asioita.

Uusin taitoni on koukkuaminen kaksipäisellä koukulla. Reilussa viikossa syntyi lapaset. Lankaa jäi, joten tein sekatekniikkapipon; alkuperäinen ohje on KnittyGrittystä, muokkasin sitä rajusti. Ensin tein haarukkapitsiä kaksi nauhaa, yhdistin ne, virkkasin ja tein koukkuamista alalaitaan. Ja yläosan neuloin, se oli tarpeeksi lyhyt pätkä ja sen neulominen tuntui mukavalta!


Malli: Koukuttujen lapasten ohje muokattuna
Lanka: Sandesgarnin Alfa ja Smart
Koko: Nainen, alussa 32s.
Koukku: Kaksipäinen 5,5mm

Malli: Haarukkapitsiä, virkkausta, koukkuamista ja neulomista
Lanka: Sandnesgarnin Alfa, Smart ja Regian 4-fäch kaksinkertaisena (neulottu musta)
Koko: Nainen
Koukku: kaksipäinen 5,5mm, haarukkapitsilaite ja 2,5mm puikot

Netissä surffatessa törmäsin askarteluteippeihin. En ollut aiheesta koskaan kuullutkaan, kaivoin hieman lisää tietoa ja löysin tieni www.teippitarha.fi - sivustolle. Vieläkin olin hieman pihalla sivuja selatessani, mutta päätin tilata pari jouluista teippiä ensi joulua varten valmiiksi
ja ihanaa maatuska tarramuistipaperia. Paketti saapui tänään ja oli aivan ihana!
Teippiä oli käytetty paketoinnissakin ja se todellakin irtosi helposti, kuten kaupansivuilla kerrottiin, niin hienosti että ehostin sille neulepäiväkirjaanikin. Löysin mahtavia teippejä miljuuna lisääkin, nyt vain uutta tilausta tekemään!

maanantaina, marraskuuta 28

Seaside Shawlette

Huomioni kiinnittyi Ravelryssä tämän huivin hieman erilaiseen rakenteeseen. Työkaverillani lähestyi 40-vuotispäivät, minulla oli varastossa sopivaa lankaa ja olin sairaslomalla. Kaikki palaset loksahtivat paikoilleen ja tuloksena on tämä:
Tässä väri on luonnollisin.

Malli: Wendy Gaal; Seaside Shawlette (Ravelry-linkki)
Lanka: 140g Wollmeise, 100% Merino, WD Petit Poison nro 5, medium
Puikot: 3,5mm

Neulominen oli helppoa, pingottaminen ja kuvaaminen ei :)

Toinen Stripey

Esikoisen pipo on muuten samanlainen kuin kuopuksen, mutta lankana on Nalle eli se on paksummasta langasta = isompi.

Molemmissa pipoissa on sisäpuolella taitteessa kaitale puuvillaa, jotta pipo ei kutittaísi otsalla.


Malli: Stripey
Lanka: Nalle + puuvilla
Puikot: 3mm
Koko:  6v

torstaina, marraskuuta 17

Pipo ja joulupallo

Neuloin Eerolle pipon. Neulominen syntyi tarpeesta ja kuva on napattu ennen tarhaan lähtöä, ei ollut aikaa ottaa fiilistelykuvia :)

Malli: Stripey (Ravelry-linkki)
Lanka: 35g Regia 4-fädig sukkalankaa
Koko: 4v

Aamuteeveessä oli joku aika sitten Norjalaisia miehiä neulomassa joulupalloja, samalta istumalta tilasin heidän Joulupallokirjansa. Suomi näyttää menneen sekaisin Arnesta ja Carlosista. No pitihän munkin heti neuloa pallo. Tämä on ensimmäinen yritys, lankana Wool ja aivan liian iso! Sovelsin ohjetta sen verran, ettei pohjaan tule reikää. On mulla pari pienempää palloakin jo valmiina, mutta pitää kuvata ne ensin.

Malli: Arne & Carlos; Joulupallot, Pallo nro 27 Keinuhevonen
Lanka: Wool
Puikot: 2mm

sunnuntai, marraskuuta 6

Villatakki

Neuloin suloisen pehmeän neuletakin. Koska langassa on paljon alpakkaa ja se on lämmintä tein hihat lyhyiksi, ettei tule liian kuuma. Lankaa olen hamstrannut varastoon kilon, mutta tähän sitä meni alle puolet. Langan ostin 8.10. eli vajaan kuukauden aikana tämä syntyi. Mitäköhän lopusta langasta tekisi? Olen kipeänä, siksi olen hieman ankean näköinen...


Malli: knitscene fall 2011, Ruth Garcia-Alcantud: Montview Cardigan (Ravelry-linkki)
Lanka: 429g Rowan lima (84% baby alpaca, 8% merino wool, 8% nylon 50g~100m) väri 887
Puikot: 5mm pyöröt
Koko: ohjeen 43 oikeasti xxl



Tuubi


Lanka: 2 kerää eli 197g Novitan Ticoticoa, toinen itse värjäämää liilaa, toinen Novitan
Puikot: 4mm
Koko: menee 3 kertaa kaulan ympäri
Malli: Opiston neulepiiristä, työ aloitettiin huivin keskeltä ja siihen luotiin tarkoituksella katkeamaton spiraali, opin siis uutta.

perjantaina, syyskuuta 30

Ruched Yoke Tee

Ensimmäinen neuleeni Wollmeisesta ikinä!
Malli: Interweave Knits Spring 2011 Ruched Yoke Tee (Ravelry-linkki)
Lanka: 254g Wollmeise 100% merinoa, väri Fliederbusch
Puikot: 3,25mm
Koko: Ohjeen keskimmäinen suluissa olevista, oikeasti xxl

sunnuntai, syyskuuta 25

Koolhaas

Pipo itselle, 5-vuotiaan poikani kuvaamat kuvat!

Malli: Koolhaas by Jared Flood (Ravelry linkki)
Lanka: 55g teetee Primavera (75% merinovillaa 25% silkkiä)
Puikot: 3,25mm
Koko: nainen

perjantaina, syyskuuta 16

Kaverisukat

Alkukesästä mökkeilimme kahden ystäväni kanssa ja mm. värjäsimme lankaa. Jokainen neuloi tahollaan ruskeasta langasta sukat - kaverisukat. Tässä minun.



Malli: omasta päästä, varpaista alkaen, 3o1n, tiimalasikantapää vahvistettuna alapuolelta
Lanka: 48g Itse värjätty Drops Fabel
Koko: 39
Puikot: 2mm

maanantaina, syyskuuta 12

Ykskyntöset

Osallistuin KALliin eli yhteisneulontaan, mutta projketi hautautui muiden tekeleiden alle. Sitten aloitin saman projektin erilangoilla ja eri suunnasta ja sen sain valmiiksi noin puoli vuotta muiden jälkeen :)

Malli: Jenni Österman; Suomalainen mysteerisukka aka Ykskyntöset (Ravelry linkki)
Lanka: 93g Vuorelman Veto
Puikot: 2,75mm ja 4mm kirjoneuleessa

lauantaina, syyskuuta 10

Syysasusteita

Ostin toissa kesänä pinkin sadetakin. Viime viikolla ostin makeat citysaappaat ja sain valmiiksi pitkään matkassa liikkuneen "kokousneuleen", aivottoman huivin. Syyssetti on valmis!
Malli: Simppeli laaja kolmio sileänä neuleena, oli mulla joku ohjekin, mutta yhtään en käyttänyt & enkä muista mistä se oli
Lanka: Sandnes Garn Mini Palett
Puikot: 4mm

maanantaina, syyskuuta 5

Haruni


Sain joskus aikoja sitten ihanan väristä lankaa, jotka nyt sain neulotuksi tuotteeksi asti. Tämä on toinen Haruni-huivini ja hieman isompi kuin ensimmäinen. En jaksanut pingottaa / ehtinyt kaikkia lehdyköitä auki, mutta kelpaa minulle noinkin.

Malli: Emily Rossin Haruni (Ravelry-linkki), ilman keskiosan pitsiä
Lanka: 170g Gjestal Spire (100% perulaista villaa 50g = 250m)
Puikot: 4mm


Kiitos Minskulle kuvaamisesta!

Puikoilta syntyi pari viikkoa sitten miesten villasukat, mutta jäivät kuvaamatta ja menivät jo lahjaksi. Lisäksi toinen huivi odottaa kuvaamista.

perjantaina, elokuuta 12

Palmikkoa

 

Malli: Novita syksy 2011 n:ro 26 VAHVASTI modattuna
Lanka: 483g Novitan 7-veljestä
Puikot: 3,25mm
Koko: xl

Käyttövaate taisi syntyä.

keskiviikkona, heinäkuuta 20

Sukat

Ystävä pyysi ohuita sukkia, joissa saisi olla raitojakin. Kaapista löytyi Regian Kaffe Fassetin väreissä raitalankaa, mallineulekirjaa selatessa löytyi variaatio viuhkaan ja kesälomareissu tuli neulottua alhaalta ylös, kaksi rinnakkain pyöröllä, tiimalasikantapäällä. Haaste oli se, että ystävän jalka on hieman isompi kuin oma. Nyt jännittää liiottelinko kokoa vai onko passeli.
Malli: Oma ja mallineule mallineulekirjasta
Koko: 40
Lanka: 70g Regian Kaffe Fasset värittämää raitalankaa
Puikot: 2mm

Sukkien taustalla on äitini minulle virkkaama Isoäidinneliöpeitto. Langat hankin ja värisommitelman tein ja äiti teki työn :)

torstaina, heinäkuuta 7

Oravannahkakauppaa

Neuletuttavani kaipasi pitsisiä sukkia, ja minä virkattuja tumppuja, kumpikaan ei halunnut tehdä itselleen moisia, mutta mieluusti teki toiselle toisen tarvitsemat.

Siispä minä neuloin sukat ja sain tumput! Hyvä kauppa! Kauppa tehtiin jo keväällä, mutta nyt se saatiin todistettua ;)


Malli: Tuttu ja turvallinen Nancy Bush Child's French Sock kirjasta Knitting Vintage Socks
Lanka: Petrooli (kuva hieman sinistää) ohut sukkalanka (en muista mikä!)
Koko: 37-38
Puikot: 1,75mm

Ja nämä sitten sain:
Lämpimät virkatut tumput Novitan Purosta. Kiitos!

tiistaina, kesäkuuta 21

Liivi tai jtsp

Neuloin itselleni hetken mielijohteesta liivintapaisen vaatteen.

Neulottu poikittain, aina oikein ja ilman saumoja, helmassa ja rintaumuksessa lyhennetyin kerroksin tehty kolmioita, jotka maastoutuu hyvin, mutta tuo tilaa tarpeellisiin kohtiin.

Malli: Oma
Lanka: 100g Dropsin Delightia ja 100g Novitan Tico ticoa
Puikot: 2mm

keskiviikkona, toukokuuta 18

Kesätunika

Tämä on toinen neuleeni samalla ohjeella. Nyt lankana on hartaudella marinoimani Colourmartin pellava-silkki lanka.

Malli: Dropsin tunika muokattuna
Lanka: 270g Colourmartin 6/24nm linnen silk
Koko: Ohjeen mukaan S, mutta xiä ja älliähän tässä oikeasti on :)
Puikot: 3,25mm

keskiviikkona, huhtikuuta 27

Vauvantumput

Työkaverille syntyi tyttö. Neuloin tervetulolahjan.
Lankana Novitan Wool, malli päästä, kuvio mallineulekirjasta.

maanantaina, huhtikuuta 25

Mökkineule



Kävimme pääsiäispäivänä mökillä päiväretkellä. Nyt muistin kuvata viime kesänä tekemäni Puro-neuleen. Se ei ole ihan tarpeeksi iso peitoksi ja siinä on napit, jotta sen saa ympärille hyvin kiinni, mikä sitten onkaan nimeltään, shaali? Väreinä on kaikki silloiset Purot, ei siis viimeisimmät vaan sitä edelliset, Iltanuotiot, tundrat, kanervat ja ruskat. Ja tekniikkana oli dominoneule. Lämmin on ja pehmeä.