Näytetään tekstit, joissa on tunniste sny. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sny. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, joulukuuta 3

Sny:lle neulottua

Koska Mari viimein pitkän odottelun jälkeen sai viimeisen, ei-enää-niin-salaisen-pakettinsa, voin paljastaa viime kuun neulomisia.

Mari ompeli itselleen turkoosin kantotakin, joten pitäähän siihen asusteet olla. Neuloin Rimprenssa-kämmekkäät ja sovelletun Calorimetryn, jonka keskiosa on rimpsenssa neulosta. Lankaa kului yhteensä 1 kerä Novitan Woolia ja pannan vaalean osan verran yli. Helmiä en laskenut, mutta kiinnitin ne itselleni uuteen tapaan eli kuten viimeisimmässä Ullassa neuvottiin virkkuukoukun avulla. Näin helmet jämähtävät juuri siihen mihin halutaankin, eikä niitä tarvitse etukäteen pujotella lankaan ja kuljetella koko työn ajan langassa. Olen tyytyväinen settiin ja ilmeisesti niin oli vastaanottajakin :)

perjantaina, marraskuuta 23

SNY:n paljastus

Sain SNY:ltäni viimeisen paketin, joten sain myös kuulla, keneltä olen lahjoja saanut pitkin syksyä. Iso Kiitos Saija!Viimeinen, runsas paketti sisälsi kauniin pihlajanmarjan väristä Kitteniä, bodyn ja sukat vauvalle, suklaata, karkkeja, ihonhoitotuotteita, nallekortteja ja inkivääriteetä. Suuri Kiitos!
Oma salainen ystäväni joutuu vielä hetken odottelemaan pakettiaan... Itse tehdyt ovt valmiina, mutta paketti kaipaa täydennystä ja se vaatisi, että pääsisin ostoksille ja se vaatiikin jo melkoisesti se ;)

torstaina, lokakuuta 25

Sny-postia

Iso kiitos SNY:lleni paketista, jota postisetä tänään sulloi hyvän hetken postiluukusta :)

Tango Fani on uusi tuttavuus minulle, samoin Die kleine Diana neulelehtinen. Käsintehty suklaa onkin jo luksusta ja lautasliinoja aina tarvitaan ja salmiakki on jamia! Neulelehti tarjoaakin hyvää haastetta, olen muinoin lukenut saksaa 8 vuotta koulussa, mutta en oikeasti osaa sitä yhtään, mutta tämähän on hyvä syy harjoitella.

Heti pisti silmään nämä kaksi mallia, toinen on hauska virkkaustyö ja tämä toinen on loistava kohde ei-niin-tasaiselle-itse-kehrätylle-langalle, edellyttäen, että sitä saisi joskus kehrättyä paidan verran.

Kiitos! Ensi kuussa tämäkin huvi sitten loppuu, hauskoja nämä salaiset vaihdot.

torstaina, lokakuuta 18

Värttinää on pyöritelty

Olen pari päivää pyöritellyt värttinöitä ahkerasti. Täytyy sen verran kehaista, että kyhäämäni cd-värttinä toimii todella hyvin! Sanoisin, että se pyörii paremmin, kuin kurssilta ostamani, vaikkei siinäkään todellakaan mitään vikaa ole.Olen kehrännyt kahta hahtuvalankaa eli kauhean haastavaa hommaa en ole tehnyt, mutta palkitsevaa :) Näitä lankoja aion käyttää kertaamiseen, eli kurssilla teen rukilla tai värttinällä möhköfantti-lankaa (= epätasaista ja möykkyistä) ja kertaan ne tällaisella tasaisella, ohuella langalla. Molemman väriset hahtuvat oli liukuvärjättyjä, toinen liukuu harmaasta valkoiseen ja on tosi rasvaista, virolaista hahtuvaa.Toinen hahtuva oli sinisen ja vihreän vuorottelua, värjäys oli hieman kuivattanut villaa. Tästä hahtuvasta olen neulonut aiemmin mm. nämä.Huomenna tai ylihuomenna olisi tarkoitus karstailla valmiita lepareita raakavillasta ja ehkä huovutusvillastakin, sitten sunnuntaina pääsisin suoraan kehräämään.
Sain SNY:ltäni ison kasan joulunpunaista mohairia, joita hän on marinoinut varastoissaan huolella. Saa nähdä mitä niistä vielä keksinkään. Käsittääkseni nämä langat olivat virallisen vaihdon ulkopuolelta. Ai niin, mukana oli myös piparminttusuklaita. Kiitos paketista!
Tässä vielä neulottua pintaa itse kehräämästäni langasta. Tästä näkee, mitä tarkoitin möhköfantti-langalla...

maanantaina, syyskuuta 17

Sny-postia

Sain tänään Salaiselta neuleystävältäni postia:Kiitos ihanista bambupyöröistä ja kauniista silmukkamerkeistä. Nyt mullakin on silmukkamerkit, jotka mahtuvat paksuihinkin puikkoihin, olemassa olevat olivat kaikki max 4,5 puikolle sopivia. Väritkin on ihan mua :). Paketissa taisi olla kaksi lakuakin, mutta mitähän niille on tapahtunut, kun ei enää löytynyt mistään... ;) Kiitos! Bambumetsä-sukkien ohjeen testaus venyy, koska lanka loppui kesken! Olin ihan varma, että 150g riittää sukkapariin, vaan eipä riittänyt. Kilpailusukat neuloin kahdelta kerältä, enkä punninnut valmiita sukkia. Nyt täytyy käydä metsästämässä tummanruskeaa 7-veljestä lähikaupoista. Mutta olen jo pohkeissa menossa, eli kohta on valmista.


Neuloin muuten langanloppumisen turhauttamana ensimmäisen neuleen tulevalle vauvalle, tämmöiset samanlaiset tumput samasta regian bambusta. En kuvannut, kun ne on ihan samannäköiset kuin aiemmatkin, nyt koko on ehkä noiden välimaastosta.

Uusin Knitty on muuten ilmestynyt, olipa kivoja huiveja ja baskerikin oli voisin-tehdä-listan kärjessä. Puikoille pääsi heti Muir, saa nähdä tuleeko mitään, sen verran on joutunut uutta oppimaan ja olen vasta toisella kerroksella... Mutta nyt osaan Crochet Cast On, S2KP, SK2P, Picot yms. hienoudet, ehkä.

torstaina, syyskuuta 6

Jotain valmistakin

Sain tänään valmiisi keepin, johon ostin langat viime viikonlopun messuilta. Malli ei ole edukseen tässä kuvassa, mutta en alkanut kuvaamaan sitä itse itseni päällä. Toi vauvan kakanvärinen osuus ei ihan vakuuta mua, mutta ihan hauska lanka muuten. Jos tekisin toisen, tekisin keeppiosuudesta pidemmän ja kaulaosuudesta kapeamman, sitten varmaan olisi hyvän kokoinen meikäläisen xl-mittoihin. Tämä oli siis one size fits all- henkinen malli, johon sain ohjeen Priiman osastolta messuilta.Malli: Käsityötalo Priiman moniste
Lanka: 150g (3 kerää) Wendy Fusion (50% villaa, 50% akryylia)
Väri: 151 Allspice
Puikot: 6mm pyöröt
Koko: nainen

Yleisesti ottaenhan en hirveästi innostu keinokuiduista, mutta toissapäivänä ostin testin vuoksi Novitan Karuselli lankaa, jota saa nyt eikä ikinä enää myöhemmin (ärsyttävä tapa muuten tehdä lankaa!). Karuselli on 100% akryylia, mutta tuntuu kivalta ja näyttää yllättävän hienolta, ja mä siis yleensä vihaan pätkävärjättyjä lankoja! :) Hintakaan ei huimaa oliko 2,50€ vai 2,90€ 100g.
Eilen kävin Taito-Uusimaan Neuleklubissa Järvenpäässä. Paljoa ei ehditty palmikoita neulomaan, koska paikalla on Tekstiiliteollisuuden rva Stark esittelemässä syksyn uutuuslankoja. Onneksi ei ole ylimääräistä rahaa tuhlattavaksi ylellisyyslankoihin. Esitin pariinkin otteeseen toiveen, että Teetee kauppoihin tulisi pitkiä (100cm ->) pyöröpuikkoja ja etenkin bambuisina, toivottavasti viesti menee eteenpäin.

Kuulin myös, että marraskuun viimeisenä viikonloppuna 23.-25.11. kannattaa mennä messuille Helsingin messukeskukseen, siellä on samaan aikaan Kädentaito 2007 ja Elma-maaseutumessut, ja kuulema mm. Tektiiliteollisuus panostaa näihin messuihin enemmän kuin muihin messuihin tänä vuonna. Itselläni taitaa jäädä väliin, vauvan laskettuaika on 1.12. ja voi olla, että päivän messuilla ramppaaminen voi olla poissuljettu vaihtoehto suunnitelmista...
Sain SNY:ltäni kortin, postileimaa ei ollut, mutta taas kortti on kotoisin max 15km säteeltä. Kiitos kortista ja kyllä meille mahtuu punaista mohairia asumaan, jollei ne teillä viihdy :) On mulla kool aidia varastoissani parisenkymmentä pussia, ne odottelevat inspiraatiota ja aikaa läträilyille.

Ai niin, olin jo aikoja sitten saanut valmiiksi Juhon lapaset, tässä paras kuva, jonka niistä sain silloin napattua. Vähän liian tiukat rannekkeet tuli, mutta muuten sopivat lapaset. Harvalla on hiekkalaatikolla alpakkalapaset kädessä ;)
Kylvin alkukesällä hirveällä innolla kaikenlaisia hyötykasveja parvekkeelle, täytyy myöntää, että "sadonkorjuun" hetkellä en tiennyt itkeäkö vaíko nauraa. Tomaateistani tuli hieman minejä, mutta niitä oli kaksi kertaa tämänverran. Jokohan opin (neljäs vuosi), ettei parvekkeella, jolla lämpötila nousee 60*C mikään selviydy syksyyn asti. *huokaus*

keskiviikkona, elokuuta 8

Ensimmäinen paketti SNY:ltäni

Salainen neuleystävä -07 käynnistyi elokuun alussa. Tänään sain ensimmäisen pakettini :) Olen hiukan hämilläni, sisällä oli kortti, jossa komeilee Keravan asema ja terveiset Keravalta... Itsehän siis asun Kervossa, mutta todennäköisyys että myös SNYni asuisi täällä on melkoisen pieni. Paketti oli postitettu Tuusulasta ja jotain höpinää lomareissustakin oli, mutta en tiedä mitä uskoa ;) Kiitos kuitenkin paketista!

Meinaan pakahtua mahani kanssa helteeseen, onneksi Juho (1v10kk)kantaa päivittäin simmarinsa mun eteen ja hokee tonne tonne, joten pakkaamme pyyhkeet ja eväät mukaan, ja kävelemme 400m maauimalaan viilentymään. Masuvauva ei oikein kävelystä perusta tai ainakin pistää kovasti hanttiin, mutta pakkohan se on vain elää "isoveljen" tahdissa, ei täällä paljoa huilailla.


Viime viikonloppuna kävimme partioleirin perheleirillä. Oli tosi hauskaa ja Juho viihtyi metsässä kuin olisi aina ennenkin raahattu se keskelle ei mitään viikonlopuksi telttailemaan :). Telttasauna ja järvi oli ehdoton suosikki, saunasta pojan sai pois vain hirveän itkupotkuraivarin kanssa, siis lapsi itki, en minä. Sunnuntaina painoimme hienot leiripaidat, silkkipainokehys on ihan paras juttu ikinä, pitäisiköhän askarrella itsellekin semmoinen... (varsinkin kun sitä käyttäisi kerran viidessä vuodessa)
Ompelukonekin on taas laulanut, mutta yhä vain korjaushommissa: telttapussi, mummon pyjama ja pari tyynyliinaa on saanut hoivaa osakseen. Niistä ei kuvia, kun ei miltään näytä korjattu sauma :)

Voin vilauttaa vielä lopuksi sukkakisan sukkiani vain edestä päin, takana on hieno yksityiskohta, vaikka itse sanonkin... Etupuoli ei ole kummoinen, mutta tuo mieleen bambut. Heti kun meillä on ollut eka Marttailta lähetän sukat kisaan. Lupasin keväällä, että jos sukat kisaan teen, tuon ne näytille ensin Marttoihin.