torstaina, helmikuuta 16

Kuulumisia

Eilen Juho teki historiaa ja nukkui 6 tunnin PÄIVÄunet! Sitä edellisenä päivänä päiväunta tuli yhteensä 40 min, eli melkoisella vaihtelulla päivät siis menee. Yöt yhä tissitellään... Tänään oli neuvolan mammapiiri ja Juho - perinteisesti - itki lähes koko ajan. En tajua miksei poika viihdy puoltatoista tuntia, mutta tosiaan joka kerta on siellä huutanut. Mutta en ole siitä stressannut, vaan puhunut vähän kovemmalla äänellä, jotta muut mammat kuulevat.
Sitten, viime päivät olen neulonut todella vähän, etujalat on tulossa piiiiiiiiitkän vartalon huipuksi, mutta siis yhä samaa kappaletta neulon. Aika on kulunut html-koodien opettelussa. En ole vielä kovinkaan hyvä (kuten jokainen voi sivun rävellyksistä päätellä, mutta ehkä vielä joskus osaan tehdä mitä haluan....) ja valokuvia ottaessa.
Pääasiallisesti olen kuitenkin lukenut. Kimpassa on loppusuoralla ja hyvä niin, sillä huomenna kirjasta pitää jo olla jotakin mieltä ja jotain sanottavaakin eli huomenna on kirjaklubi. Toi kirja on ollut hyvin viehättävä - kuten Johanna kirjaa valitessa sanoi. Viehättävä kuvaa sitä oikein hyvin. Pidän kirjasta ja sen tunnelmasta ja tavasta kuvata elämän pikku yksityiskohtia. Suosittelen.
Tonne reunaan alan koota luettuja ja lukemisen alla olevia kirjoja. Siellä on vain tänä vuonna lukemiani kirjoja, sillä sen aikaahan vasta oon blokianikin kirjaillut. Vähän isoja osa kuvista, mutta yritän saada niitä (joskus) pienemmiksi.
Olen ennenkin sanonut, että vauva-arki on kuin joku kelaisi elämääni pikakelauksella eteenpäin. Vähän ehtii kaikenlaista. Paras esimerkki on NYT-liite, joka on yleensä aina auki päivän tv-ohjelmien kohdalta, tänään torstaina se oli tiistain kohdalla. Ei ole kukaan ehtinyt sivuja kääntelemään, ja vielä vähemmän katselemaan, että mitäköhän tänään tulee tv:stä. Olisikohan Hesari halvempi, jos meidän NYT-liitteestä puuttuisi joka toinen päivä?!
Lauantaina on tiedossa jälleen tuparit (kolmannet tänä vuonna), ja lähdemme koko perhe näytille Helsinkiin. Juho saa taas nähdä uusia naamoja. Toivottavasti siitä ei jää pojallemitään traumoja! ;)
Huomenna on jälleen aloitettava neulominen, mikäli aion Torinokoiran saada joskus valmiiksikin!

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

Hienot kuvat kirjoista! Olipas "yllättäviä".. ;)