sunnuntaina, helmikuuta 5

Vilkas viikonloppu

Eilen oli suuri päivä meidän perheelle - Juho oli ensimmäistä kertaa hoidossa! Me vanhemmat läksimme Lahteen teatteriin (McDonaghin Inishmaanin rampa) ja Juho meni mummille ja vaarille hoitoon koko päiväksi. Vanhempia ja siis varsinkin mua koko lähteminen hirvitti ja kauhistutti (miten me nyt voidaan jättää vauva yksin) ja koko matkana Lahteen ei puheenaiheita oikein löytynyt, paitsi Juho sitä ja Juho tätä. Just ennen näytöksen alkua oli pakko soittaa, että mitäs mummolaan kuuluu, onneksi kaikki oli hyvin. Lopulta näytelmä vei mukanaan, ja sain hetkeksi Juhon mielestäni. Näytelmä oli, kirjailijan muiden näytelmien tapaan, todella hyvä. Odotuksetkin olivat korkealla, sillä olemme nähneet aiemmin 3 muuta näytelmää samalta kirjailijalta, ja ne olivat olleet loistavia. Onneksi Inismaanin rampa lunasti odotukset. :)

Oli kivaa käydä jossain kahdestaan, mutta oli kamala ikävä Juhon luo. Onneksi mummolassa oli päivä sujunut paremmin kuin hyvin eli äitinkään ei tarvitse tuntea tunnon tuskia omasta viihteellä olosta. Seuraava teatterireissu on jo sovittu, toukokuussa Kansallisteatterin Rakkaudesta minuun. Meidän kaveri on lavastanut sen, ja tavoitteena on käydä mahdollisimman monia hänen lavastuksiaan katsomassa.

Tänään äiti oli taas liesussa. Kävin Järvenpäässä Vaippakarkeloissa eli kestovaippatapahtumassa. Ostin vain vähän (yhet liivit itselle, ja pari bambuimua Juholle), mutta voitin arvonnassa! Olikohan eka kerta kun voitin arvonnassa jotain?! Voitin 3 kpl kuviollisia harsoja. Ai, olenhan mä joskus voittanut Anttilan 3 min ostosreissun silloin kun Anttilassa oli vielä ruokaakin. Sain siis kolmen minuutin ajan lappaa kärryihin ruokaa kotiin. Oli joulun alusaika ja sain kinkun, kiloittain suklaata ja 8 kassillista elintarvikkeita. Siinä ei ihan hirveästi ajatellut mitään, vaan juoksi ympäriinsä ihan paniikissa. Tämän päiväinen voitto oli paljon helpompi :).

Seepra on muuten valmis, paitsi keskivartalon täytteet upuu yhä. Täytyy huomenna käydä kangaskaupassa.

Nyt alkaa Strömsö - se on mun lemppari! Ja just leivoin Runebergin torttuja, NAM!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei.
Juttujasi on mukavaa lukea, ekaa kertaa tänne löysin.
Olit tehnyt imetystyynyn... Löysitkö ohjeen jostakin vai keksitkö "omasta päästäsi"?
Olen itselle ommellut kestiksiä nyt urakalla...

Terkuin Sanna

Taija kirjoitti...

Hei,
Löysin ohjeen http://www.huvitutti.net/arki/tavarat/tarvike1fompele.html. Itse hieman muokkasin mallia siten, että laitoin sisätyynyn SIVUUN tarranauhallisen täyttöaukon (kun tuntuu, että vetoketjun lapsi oppii avamaan, varsinkin jos se on päällikankaan aukon kohdalla!)ja toi värillinen kangasosa päälityynyssä on mun oma sovellus. En enää ompelisi tyynyn kärkiin nauhoja, sillä en ole niitä koskaan tarvinnut. Kysele, jos tulee muita kysymyksiä mieleen, niin koetan auttaa :).