maanantaina, helmikuuta 4

Pientä puuhastelua

Eilen mies pakotti mut kaivamaan ompelukoneen esille: kuukauden päästä on poikain metsäretki ja vuosi sitten majoite eli eräkamu oli revennyt reilun puolen metrin verran. Semmoisen pika surautuksen takia ei konetta jaksa virittää, niinpä leikkasin ajat sitten ostamani kankaat kantotakkiani varten. Oikeammin teen siis takkia itselleni ja siihen lisäpalaa, jonka avulla vauva mahtuu saman takin alle liinaillessa. Eilen sain vuorin ja päälli takin vetoketjua myöten valmiiksi, helmat, kaulus, hihat ja se jatkopala uupuu vielä, joten mitään näytettävää ei ole. Kun takki on sitten joskus valmis, pitäisi ommella pari vaippaa ja imetyspaita ja ja ja...


Kun kone oli kerran esillä, rohkenin kokeilla hurjaa steekkausta Juhon Traktori-paitaan, jonka kaula-aukko on ollut hieman nafti. Tai siis Juho on "meittinyt" eli miettinyt niin isoja ajatuksia, että pää on kasvanut... Eikun hulluna siksakkia kaulukseen kahteen riviin ja nips naps sakset käteen. Täytyy kyllä tunnustaa, etten uskaltanut hengittää prosessin aikana! Varsinkin kaksinkertainen taite kaulaaukon reunassa epäilytti, mutta niin vain siksakit toimi. Poimin reunoista silmukoita ja neuloin 5 s i-cordia siistimään saksimisiani, hyvä tuli ja taas mahtuu suuret ajatukset paidan kauluksesta kulkemaan. (ajattelin, ettö koko paita kosahtaa tässä puuhassa, enkä ottanut työvaiheista kuvia)
Toiset ne viettää Hamsterikuuta ja on langanostolakossa, toiset ei :) Käytiin lauantaina Juulin kanssa Novitan tehtaanmyymälässä ja kyllä kannatti: Sain 49,50€/kg lankaa 17€/kg! Ostin reilun kilon Mamboa, josta on tulossa jotain tämmöistä... Huom! olen jo tehnyt MALLITILKUN!Eli vihervaaraa pääsisi tikuttelemaan, jahka saan nuo edellä mainitut alta pois (lue:ompelukoneen keittiöstä raivattua, jotenkin nelihenkisen perheen keittiönpöytä ei oikein vedä kun äidin ompelustudio on toisessa päässä...)

1 kommentti:

Taija K kirjoitti...

Saumoista. Totta puhut ;o) Onneksi kyse on vain neljän silmukan mittaisesta saumasta, joten ehkä kestän sen!