keskiviikkona, toukokuuta 16

Tekemättömyys jatkuu ja inspiroiva meemi

No en sitten saanutkaan itseäni vielä kunnon neulevireeseen. Euroviisujen semifinaalin aikana neuloin vanhaan malliin eli sujuvasti neuleliinaani. Tässä oletettu tuleva lopputulos Novitan nettisivuilta.Sitten yhtäkkiä hokasin, että malli ei olekaan symmetrinen vaan tekee hassun kallistuman molemmissa päissään, mikä ei miellytä minua. Nyt ei todellakaan löydy neuleiloa sitä vertaa, että jaksaisin soveltaa mallia, joten puikot jäi tohon sivupöydälle. Ja siinä ovat saaneet ihan rauhassa levätä.




Kuitenkin on jo pieni kiinnostus käsitöihin on jälleen syttynyt. Löysin hauskan ja innostavan meemin Villapallon blogista. Tässä on hyvä kartoittaa osaamistaan ja uutta opittavaa.




Merkitse lihavoimalla asiat, jotka olet tehnyt ja kursiivilla ne, joita suunnittelet joskus tekeväsi.




Olen neulonut


- pyöröpuikoilla


- sukkapuikoilla


- sukkia (tai muita pieniä pyöröneuleita) yhdellä tai kahdella pyöröpuikolla


- itse kehräämääni lankaa


- jonkun muun kehräämää lankaa


- villaa


- puuvillaa


- pellavaa


- alpakkaa


- kashimiria


- kamelinkarvalankaa


- silkkilankaa


- koiran- tai kissankarvalankaa


- bambulankaa


- soijalankaa


- banaanilankaa


- tekokuituja


- itseraidoittuvaa / pätkävärjättyä lankaa

- kierrätettyä tai käytettyä lankaa


- metallilankaa


- mallitilkkuja


- paidan


- villatakin


- huivin


- shaalin


- hatun, myssyn, pipon


- sukat varresta kärkeen


- sukat kärjestä varteen
- rannekkeet / kämmekkäät / kädenlämmittimet


- lapaset ranteesta kärkeen


- lapaset kärjestä ranteeseen


- sormikkaat
- tossut


- säärystimet


- hihattimen, boleron, ponchon


- keskosille


- vauvalle


- lelun- tai nukenvaatteita


- Möbius-huivin tai vastaavan


- laukkuja
- koruja
- hiuskoruja


- pehmoleluja


- tyynyjä


- torkkupeiton / peiton


- lahjaksi


- lemmikeille


- verkkolehden mallin mukaan


- graffitin (neulonut kadulla tai kadulle jätettävän neuleen)


- häihin


- kotiin (pesurättejä, pesulappuja, pannumyssyjä...)


- lomaneuleita


- taideneuleita


- aina oikeaa


- sileää


- palmikkoneuleita (sis. aran-neuleet)


- pitsineuleita


- intarsiaa


- fair islea / kirjoneuletta- norjalaisneuleita


- mallineuletta, jossa pudotettuja silmukoita


- mallineuletta, jossa on neulomatta nostettuja silmukoita


- mallineuletta, jossa on kierrettyjä silmukoita


- lyhennettyjä kerroksia


- napinläpiä
- i-cordia


- nyppyjä


- vohvelipoimutettua neuletta


- dominoneuletta (=modulaarista neuletta)


- konttineuletta


- tvåändsticking-tekniikalla


- nukitettua neuletta


Pintaneuletta


- helmien kanssa


- oikein ja nurin takaperin


- amerikkalaisella / englantilaisella tavalla


- mannermaisella tavalla


- vapaaneulontaa




Olen


- luonut silmukat ristikkäin


- luonut silmukat italialaisella aloituksella


- parsinut/jäljitellyt silmukoita


- päätellyt silmukat ompelemalla


- leikannut neuletta




Olen neulonut


- koneella


- neuleharpulla




Olen värjännyt lankaa


-kasviväreillä


- Kool Aidillä tai karkkiväreillä




Olen huovuttanut




Olen


- suunnitellut neuleita


- kirjoittanut neuleohjeen


- julkaissut neulekirjan


- neulonut saadakseni rahaa


- neulonut elääkseni




Olen osallistunut


- yhteisneulontaan


- neuleolympialaisiin


- neulontaan julkisella paikalla


- hyväntekeväisyyteen




Olen opettanut


- lapsen neulomaan


- miehen neulomaan (oikeastaan ne oli vielä teinejä, alle 18vee, mutta miehenpuolikkaita kuitenkin)


Ei kommentteja: