perjantaina, helmikuuta 9

Dominoneule testausta

Toissailtana olin Taito - Uusimaan neuleklubissa Järvenpäässä, josta olin lukenut ja kysellyt Sadun blogista aiemmin. Mahtava juttu, siellähän oli muitakin neulontaan hurahtaneita ja ihan livenä, kerrankin. Näin myös ekan kerran livenä jonkun, jonka olen tuntenut vain blogistaniassa, hei vaan Satu! Lisäksi paikalla on ohjaaja joka kädestäpitäen neuvoo pahimpien kohtien yli. Tässä on linkki vastaavien käsityöpaikkojen yhteystietoihin, suosittelen!

Aiheena oli dominoneule. Tämä olisi pitänyt käydä ennen Dominoneulesukkien tekoa... Mutta opin paljon uutta: miten tehdään erisuuntaisia kolmioita, miten reunoista saadaan silmukanpoimijalle ystävällisemmiksi, miten neulotaan siisti reunus i-cordilla, miten paljon inhoankaan kirjavaa, sekavaa lankaa (itse värjäämääni...). Aika hyvin opittu yhden illan aikana ;). En tietenkään saanut koko mallitilkkua / pannulappua valmiiksi illan aikana, mutta hyvään alkuun. Testasin yhden neliön ihan sileänäneuleena. Ei-hyvä.
Lopputulos on järkyttävän näköinen, mutta se johtuu langasta ja siitä, ettei työtä ole pingotettu ja siitä, että neuloin sen 3,75 puikoilla, kun kolmoset olisi olleet paremmat. (seliseli) Mutta tiedänpähän miten dominoneuletta kaikkinensa tehdään. Ja sainpahan 40g lankaa kulutettua.

Ei kommentteja: