torstaina, toukokuuta 31

H-i-t-a-a-s-t-i hyvä(kö) tulee?

Vieläkään en saa itsestäni tavallista neuletehoa irti, jotenkin olen jumittanut ykkösvaihteelle. Katselen kateellisena, kun muut porhaltavat 120 km/h ohi, mutta kyllä se kytkin ja vaihteet multakin vielä löytyy. Pakko kuitenkin polkata välillä muutakin kuin Valokuvatorstaista, en ole vaihtamassa blogiani valokuvausblogiksi!


Olen sitkeästi neulonut pari kerrosta päivässä, mutta se ei ole tarpeeksi, jos aion liiviä tänä kesänä käyttää... Kuvakulma on outo, kuvasin sohvan selkänojaan pingotettua työtä, mutta uskokaa pois, en saanut millään muulla tavoin edes tuon vertaa näkyviin. Työssä tulossa siis sivut ja takakappale yhdessä. Bambu on melko armotonta, käsialan vaihtelu nurjan ja oikean silmukan osalta on näkyvissä rumasti, tiedän, että mulla pitäisi olla vähintään puolen puikkokoon ero eri puolilla töitä. Jälleen yksi syy, miksi yleensä suosin pyöröneuleita ;).




Olen lukenut ahkerasti omistamiani käsityökirjoja, Martta/Novita sukkakilpailu sukat on hautumssa takaraivossa...




Tänään sain parvekkeen lähes kesäkuntoon. Ainoat kukat ovat samettiruusuja, loput kasvit ovat toivottavasti satoa tuottavia. Tomaatin taimiin on syntynyt kukkaterttujen alut! Ostin mansikantaimia, tuntuu kuin lintsaisin, kun valitsin taimia, joissa oli mahottomasti kukkia ja pari raakilettakin ;). Koristekurpitsassani on kukkinut jo 4 kukkaa, toivottavasti syksyllä nähdään hassuja kurpitsojakin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mä neulon Oliviasta (kampanjabambu Novitasta) neletakkia ja en ole tyytyväinen jälkeen :(
Olis alunperin pitänyt vaan aloittaa joku pyöröneule!
Taidan purkaa... :huokaa: