perjantaina, lokakuuta 13

Uusi Novita ja helmirannekkeet

Päinvastoin kuin niin moni muu, minä olin innoissani uudesta Novita lehdestä. Tai varsinaisesti odotin lehteä helmineulottujen rannekkeiden takia! Edellisen lehden lopussa oli kuva rannekkeesta ja olin nähnyt livenä parit rannekkeet, mutta ohjetta en löytänyt edes netin ihmeellisestä maailmasta. Mutta rannekeohjeen odotus kannatti, niitähän oli sivun täydeltä!!! Myös haarukkapitsit kiinnostivat (ostinhan haarukan jo aiemmin syksyllä). Muihin neuleisiin en edes kiinnittänyt huomiota. Äkkiä lanka neulansilmään ja Villihelmestä aiemmin tilaamiani helmiä Lanetin ihanan ruskeaan villalankaan( osa helmistä löytyy nyt imurin kätköistä, silmäkäsikoordinaatiota kaivattaisiin lisää :) )


Tässä ensimmäinen ranneke viimeistelemättömänä. Neuloin sauman Sukkasillaan kirjan kaksinkertaisen sukansuun tyyliin eli neuloin alalaidan ja ylälaidan yhteen ja päättelin samalla kertaa. Alakuvan väri vastaa paremmin todellisuutta. Seuraavista täytyy tehdä lyhyemmät tai tehdä peukalolle aukko tai jotain muuta vastaavaa. Myös kuvioita pyörii päässä. Vielä kun saisi 2 ohuemmat puikot jostain haalittua!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis!!! Varmaan hirmu iso homma noiden helmien kiinnittämisessä. Tosin lopputulos on ihana.

Anonyymi kirjoitti...

Moi

Sinisessä kuussa,Prismaa vastapäätä, olin näkevinäni pari viikkoa sitten alle 2 sukkapuikkoja. Vinkiksi vaan. On tosi hienot rannekeet, pitää kokeilla kanssa :)

Taija kirjoitti...

Kiitos vinkistä Hanna!

Sain eilen mummon kätköistä epämääräisen kasan ohkasia puikkoja, pienimmät oli 1,5 täytyy testata niitä ensin. Ne on vuosimallia kivi, eli uudet saattaisi ehkä olla vahvemmat?

Anonyymi kirjoitti...

Heips! Itse innostuin samoista asioista uudessa lehdessä!! Pyörittelin jo lankaa, josta alkaisin tehdä rannekkeita, mutta...

Anonyymi kirjoitti...

Moi Taija! Ohje on täältä http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=98&d_id=34, jätin vain pois virkkauksen ja kukan. Dropsiin oli tullut yksi uusikin kauluri...hauska!

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon kans innostunu tekee näitä rannekkeita. Oon tähän asti tehny 3 paria :)