lauantaina, syyskuuta 16

Simppeliä neulontaa ja pitsin selätystä :)

Ostin elämäni ensimmäisen ulkomaisen neulelehden, Simply knitting. Hinta oli törkeä, mutta koska olin etsinyt lehteä neljästä kaupasta, ei auttanut kitsailla. Olin yllättynyt lehden silppumaisuudesta, paljon pieniä juttuja, hirveästi mainoksia ja vain muutamia ohjeita. Ensimmäiset viisi kuvaa ovat suoraan lehdestä lainatut.Kiinnostavimmat jutut olivat:
Naisen kietasuneule
Lelukoira ja sen oheistavarat
Eräs mainos, jossa hauska kukkalaatikko-idea
Ja puikkoesittely (siis mitä onko muitakin kuin inoxin ja prymin ja Addin puikkoja?!) Eli kaikenkaikkiaan ihan tajuntaa laajentava kokemus.

Sitten varsinaista hehkutusta: MINÄ olen OPPINUT UUDEN asian! Opettelin SNYni kehotuksesta Branching out huivin pitsineuleen. Yritin pari iltaa saada uutuuttaan hohtavan bambulangan taipumaan tahtooni, mutta langan pilkut piilottivan neuleen pinnan niin taitavasti, että olin aivan hukassa. Siispä päätin opetella pitsin saloja jollain palikkamaisen helpolla ja paksulla langalla, Samos osoittautui juuri sopivaksi.
Tästä neuleestani tosin on herkkyys ja unelman keveys kaukana, mutta jos oikein keskittyy, siinä voi nähdä lehtikuvioita :) Uskon, että kostutus ja venytys tekevät vielä ihmeitä, kun joskus viimeistelen koetuotostani.
Englanniksi neulominen oli Haaste isolla H:lla, ohje vilisee lyhenteitä ssk, k2tog, sl-k2tog-psso, k3tog, sl2-k1-p2sso. Onneksi netistä löytää ihania ihmisiä, jotka katsovat asiakseen auttaa muita kanssaneulojia, iso kiitos Marjutin neulesanastolle!!! Nyt lähden neulomaan pitsineulettani :) (isojen huivien ja ohuiden mohairienaika taitaa tulla paaaljon myöhemmin, kunhan taidot hieman karttuvat...)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Petyin itsekin ainoaan ostamaani Simply Knittingiin. Oli antiinsa nähden kallis. Ja se anti oli enemmän mainoksia kuin juttuja tai ohjeita. Suosittelen ulkomaisista lehdistä lämpimästi Interweave Knits'iä ja Vogue Knittingiä. Vaikka ne on kalliita, on niissä niin paljon ohjeita ja asiaa, ettei ostaminen harmita. Ja sitä paitsi ainakin IK:n ohjeet (tai siis niiden kuvat) voi tsekata netistä etukäteen ja katsoa, onko mitään kiinnostavaa.

Taija kirjoitti...

kiitos vinkistä! :)